pääsivu

  

 Juuret

Katri Korvela (Unelma Konkka)

Olen tuntenut itseni juurettomaksi arokiitäjäksi,
jota ajan myrskyiset tuulet
ovat lennätelleet maan äärestä toiseen,
milloin lännestä itään,
milloin suvesta pohjoiseen

Oli minullakin kerran
isien maalla
siellä Koivumäen rinteessä
harmaa hirsiseinäinen kotini
ympärillä vihreät pellot ja kukkivat niityt.
Sielä oli ainainen kesä ja päivänpaiste,
vilja heilimöi
ja mehiläiset nuokkuivat kissankeloissa.
Siellä oli pähkinäpuita kasvavat palteet
ja vaapukkaviidakot,
siellä samoilimme pitkät kesäiset päivät
ja toimme kotoiseen pöytään
parhaimmat herkut.

Ei ole enää kylää, ei eläjiä.
Heidän jälkeläisensä on riepoteltu
valtavan maamme laidasta laitaan
Igarkasta Keski - Aasiaan,
Moldaviasta Kamtsatkalle.

Mutta kerran kymmenien vuosien jälkeen
kotipuolessa käydessäni
tapasin tuntemattoman vanhuksen.
Hän katsoi minuun tutkivasti
siristäen vähänäköisiä silmään
ja sanoi sitten
äitini murteella:
Kukapas sie olet
kun on ihan niinko Korvelaisiin katsahus ?

Tiesinhän sen että äitini oli metkuistaan kuulun
 Korven Juakon nuorin tytär,
mutta se oli niin kaukaista tietoa,
ihan kuin kirjoista luettua historiaa.
Vaan kun nyt tuo vanha mummo
Jonka isä oli kaatunut Japanin sodassa
Ja nuori aviomies Saksan sodassa
(siinä ensimmäisessä)
kun tämä elävä maailman mullistuksien
                                                silminnäkijä
sanoi minulle,
että  taijatkii olla sitä Korvelan sukkuu,
ko on sellanen katsahus,
niin silloin sydämeni sävähti oudosti -
en olekaan juureton !
Syvällä on juureni
jos kerran ikivanhan inkeriläissuvun  ilme
on katseessani

 

 

 

 

 

 


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Web design Antti Pyykkönen